Hellou!

No siis, minä olen neiti ihminen täältä kouvolasta, ja käyn amiksessa ensimmäistä vuotta ja minusta pitäisi tulla pukuompelija muutaman vuoden päästä. Pidän siis vaatteista, niitten teosta ja erityisesti kustomoinnista. Kiertelen kirppareita ostelemassa hameita joita voin lyhennellä ja muokata sellaisiksi mistä minä pidän. Projektinani olisi nyt harmaavalkoiseen pallokuvioiseen hameeseen laittaa henkselit ylijäämistä helmapaloista jotka jäivät kun lyhensin sen ja lisätä kukkamekkoon ylijäämä paloista iso rusetti selkään. Mutta kotonani minulla ei ole kuin vanha oranssi husqvarnan ompelukone, mutta vaaleanpunaisissa unelmissani minulla olisi viellä saumuri, ja ihan niille tarkoitettu tila, ettei tarvitsisi aina roudata niitä keittiön pöydän ääreen, jossa on hieman ahdasta jos joku muukin siellä häärää. Muita kiinnostuksen aiheita ovat tatuoinnit (joita minulla ei VIELLÄ ole yhtään :'( ), lävistykset ( tällä hetkellä vain Madonna ja napakoru), hiustenpidennykset, valokuvaus + kamerat (Omistan Canonin Eos 1000D:n) ja kengät. Voi miten rakastankaan kenkiä, erityisesti korkokenkiä. Onhan niillä vähän tuskaa joskus kävellä, muuutta se että ne ovat niin kauniit se antaa kaikki rakkulat anteeksi. 

Mutta, tämä nyt oli pieni esittelypätkä minusta, lupaan kirjoitella aina kun vain ehdin!

Adios Amigos!